Uusi Ajatukseni.net blogi

» Selaat aihealuetta: Sairaus


Olen ehkä poissa blogielämästä vähän aikaa.

Kommentit » 7

Huomenna jo klo 7.00 on suunnitelmissa lähtö Rukalle, enkä ehkä pääse seurailemaan blogielämää. Kuva terveyskeskuksen tontuista.
Terveyteni on ehkä vähän huono matkustamaan 800 km, mutta siellähän on sitten aikaa maata ja tropata itseään. Flunssa yrittää tulla päälle. Eilen kävin hakemassa jo varoiksi reseptin antibioottikuurin.

Joulunalusaikaa 2008

Kommentit » 9

Aikaa on vierähtänyt viime postauksesta, enkä ole muutenkaan paljon koneella käynyt. Sairaslomani on melkein lusittu. Maanantaina aloitan joululomani, jatkunee pitkälle uuteen vuoteen. Töissä on kova kiire. Lunta ei meillä juuri ole, mutta muuten yritän sopeutua jouluun. Joulusiivoja en juuri tee. Tulee se joulu vähemmälläkin. Leivonta hommat annan joko muille, tai siirrään ensi viikkoon.

 Vanha talvitaulu
Sunnuntaina kävin [...]

Kauluri

Kommentit » 2

Minäkin olen saanut jotakin aikaan.
Tein itselleni kaulurin keltaisesta Novitan Palma-langasta. Osviittaa otin kerän vyötteestä paskerista ja mallia hain Minnan blogista, Sykeröitä ja silmukoita. Lanka oli vähän inhottava neuloa, mutta tosi ihanaa ihoa vasten. Suurimmaksi osaksi tein pelkkää oikeaa neulosta, poikkeuksena vain kaulaa vastaa oleva kudos 2 oikein, 2 nurin, että pysyisi paremmin ryhdillä. Kaulurin kaulus osa [...]

Seinäjoella

Kommentit » 9

Eilen kävin verikokeessa ja sydänfilmissä Seinäjoella. Ensi viikolla on sitten lääkäri, katsotaan sitten jatkot hoitoihin ja mahdollinen sairasloman jatko.

Kävin samalla katsomassa ystävääni keskussairaalassa. Hän on nyt ollut n. 1 kk osastolla. Eilen olin ensimmäistä kertaa katsomassa. Sairastuimme samoihin aikoihin. Minä olin sydänosastolla ja hän terveyskeskuksen osastolla.
Hän sairastaa syöpää, jokunen vuosi sitten hänet leikattiin. Nyt löytyi jotakin maksasta [...]